Äänijänteet kovilla!

Mietin tässä yritykseni tarjoamille kurssipaketeille hyviä nimiä ja mieleeni tuli sanonta ”äänijänteet kovilla”. Kun Googletin sanonnan, tulokseksi tuli monta sivullista tekstejä, joissa tuota kyseistä sanontaa oli käytetty. Mutta kuinkahan moni tulee aivan oikeasti pohtineeksi, että mitä ne äänijänteet oikein ovat? Itseäni tämä sanonta hieman huvittaa, sillä oikeastihan äänijänne ei ole jänne, vaan sen muodostavat äänihuulen limakalvon keski- ja syväkerros.

Kurkunpäässä tapahtuva toiminta on itse asiassa aika kiehtovaa lähemmin tutkittaessa. Kurkunpää, jossa ääni syntyy, on ikään kuin soittorasia, jota kannamme kaikki mukanamme. Siellä sijaitsevat äänihuulet koostuvat limakalvosta ja lihaskudoksesta. Äänihuulikudoksessa on viisi kerrosta, joista ylin on epiteeli eli päällysketto, sen alla limakalvo, jossa on kolme kerrosta ja syvimmällä limakalvon alla on äänihuulilihas. Eri kerrokset ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja jäykimmät kerrokset (limakalvon keski- ja syväkerros) muodostavat ns. äänijänteen. Kun äänihuulilihaksia lähennetään toisiaan kohti, niiden väliin jäävä henkitorven osa, äänirako, sulkeutuu ja avautuu ilmavirtauksen vaikutuksesta. Tämä värähtely, joka synnyttää äänen, tapahtuu pääosin limakalvoilla.

Äänenkäytöstä ja äänenhuollosta liikkuu aika paljon kaikenlaisia uskomuksia. Yksi konsti äänen lämmittelyyn tuntuu olevan kaikenlaiset kurkkupastillit ja ihmetipat esimerkiksi vaativaa äänenkäyttöä ennen. Itse en usko näihin konsteihin juurikaan. Sokeriset ja väkevät pastillit kun tuppaavat vain ärsyttämään kurkunpäätä tai saamaan limakalvoille ikävää köhnää. Lisäksi alkoholi tunnetusti kuivattaa kehoa ja limakalvoja, joten sitä sisältävät tuotteet eivät ainakaan lisää limakalvojen elastisuutta.

Äänenkäytön kouluttajana pidän parempana lämmitellä ääni kevyillä harjoituksilla, kuten hyminöillä, päristelyillä,  äänen liu´utuksilla ja haukottelun matkimisella. Vaativaa äänenkäyttöä voisi verrata vaikkapa aitajuoksuun. Hyvin harvat lähtisivät harrastamaan tuota keholta paljon vaativaa lajia ilman lihasten lämmittelyä ennen suoritusta pelkän ihmetabletin avulla. Myös äänihuulet ovat lihaksia ja näin ollen ne tarvitsevat lämmittelevät toimenpiteensä päästäkseen mahdollisimman hyvään suoritukseen. Ja vedenjuonti on ehdottomasti hyväksi limakalvoille. Sekään ei välttämättä tuo helpotusta heti pahasti kuivettuneille tai rasittuneille limakalvoille, mutta pitkällä tähtäimellä hyvä, jatkuva nesteytys vedellä pitää ne vetreinä. 🙂

Äänihuulista löytyy mainioita stroboskopiaa hyväksi käyttäen kuvattuja videopätkiä Youtubesta. Tässä pätkässä esimerkiksi kuvataan Steven Tylerin äänihuulia.

Ihana kesäinen ilta näkyy olevan tuloillaan. Menen nauttimaan siitä parin ystäväni kanssa erääseen runotapahtumaan. Saapa nähdä onko runoilijoilla äänijänteet viritettyinä. 😉

– Johanna

Kommentoi tai ehdota aihetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.